Finanssialan ammattilainen etsii uusia haasteita!

Yksityinen henkilö hakee kauttamme työantajaa

Finanssialan ammattilainen etsii uusia haasteita!

Nyt sinulla olisi ainutlaatuinen mahdollisuus saada motivoitunut rahoitusalan ammattilainen mukaan tiimiisi!

Jos kiinnostuit, olethan meihin yhteydessä pikimmiten, sillä tämänkaltaiset hakijat usein työllistyvät nopeasti.

 

Tiedustelut Patricia Aschan ja Harri Jyrkiäinen

Nyt meillä on esittelyssä finanssialan ammattilainen!

Tämänkertainen hakijamme on luonut uraa viennin rahoituksen parissa työskennellen kansainvälisissä alan hankkeissa ja projekteissa.  Koulutukseltaan hakijamme on kauppatieteiden maisteri (rahoitusala). Hänelle on ollut opintojen alusta asti selvää, että rahoitusala kiinnostaa ja hän näkeekin tulevaisuutensa juuri kyseisellä alalla.

Nykyisellä työnantajallaan hakijamme on viihtynyt jo noin seitsemän vuoden ajan, jatkuvasti edeten yrityksen sisällä. Nyt hän kokee, että kaipaisi työuraansa lisää haasteita ja on valmis etenemään uusiin työtehtäviin. Hänelle ammatillinen haastavuus ja kehittyminen ovat avainasioita työssä.

Hakijamme omaa jo monipuolisen kokemuksen rahoitusalalta, pääasiassa kuitenkin viennin rahoituksesta. Hän on työurallaan päässyt työskentelemään muun muassa erilaisten analyysien, luottoriskien ja rahoituksien parissa, vetäen hankkeita sekä itsenäisesti että osana tiimiä. Hakijamme on myös toiminut esimiehenä noin 10 henkilön tiimille, johon hän on päässyt rekrytoimaan työntekijöitä. Esimiehenä hän pitää erittäin arvokkaana hyvän yhteishengen luomista ja ylläpitämistä.

Työntekijänä hakijamme on positiivinen, erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleva persoona. Hänelle on helppoa hahmottaa ihmistyyppejä ja mukauttaa omaa kommunikointiaan muiden mukaan. Hän on hyvin analyyttinen, kykenevä hahmottamaan loogisia kokonaisuuksia ja tekemään päätelmiä analyyseistä. Hän on nopea tekemään johtopäätöksiä ja nopeatahtisessa ympäristössä työskentely on hänelle luontaista.

Seuraavaksi hakijamme voisi nähdä itsensä esimerkiksi sijoitusmarkkinoilla sijoituspäätöksiä tekevässä roolissa tai strategisena neuvonantajana. Yrityspuolella häntä kiinnostaa myös kokonaisvaltainen työ, jossa yhdistyisi taloudelliset analyysit ja rahoitusmarkkinoiden tuntemus. Lisäksi hän on kiinnostunut pääomasijoittamisesta isoissa pörssiyrityksissä sekä esimiesvastuupolulla jatkamisesta. Kokonaisuudet ja prosessit ovat hänelle kuitenkin tärkeämpiä kuin alaisten määrä. Tärkeintä on, että yritys on eteenpäin menevä ja avoimen keskustelukulttuurin omaava, jokaisen persoonan hyväksyvä työyhteisö.

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Ota yhteyttä