Yksityinen henkilö hakee kauttamme työnantajaa

Kansainvälinen juristi ja talousasiantuntija

Yhteystiedot Ota yhteyttä

Tulevaisuudentutkimuksen opiskelija etsimässä uusia haasteita!

Tämänkertainen hakijamme on pohjakoulutukseltaan konetekniikan DI ja rakennusinsinööri, mutta on nyt hakemassa uutta suuntaa uralleen. Hän on tehnyt pitkän uran insinöörinä, toimien viimeiset 15 vuotta yrittäjänä. Hakijallamme on edelleen kaksi yritystä, mutta viime vuosien aikana toiminta on ollut melko vähäistä ja hän etsiikin nyt uusia mahdollisuuksia työrintamalla.

Hakijamme on aloittanut nyt aikuisiällä tulevaisuudentutkimuksen maisteriopinnot ja hänen suunnitelmanaan on valmistua vuonna 2025. Opinnoissa keskitytään muun muassa oman ajattelun kehittämiseen ja ajatuksien perusteluun, mutta myös tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin. Ajatuksena on, että tulevaisuutta tehdään ja sitä voidaan kartoittaa systemaattisesti sekä strategisesti. Opintojen pyrkimyksenä on vaikuttaa yleiseen ajatteluun, arvoihin ja sitä kautta päätöksentekoon, jotta opiskelijat osaisivat edistää toivottavimman mahdollisen tulevaisuuden toteutumista. Hakijamme kokeekin, että opintojen myötä hänen maailmankuvansa on laajentunut syvästi.

Persoonana hakijamme kallistuu enemmän introvertin puolelle, mutta tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tunnistaa tiimityön tärkeyden. Hän ei niinkään pidä pinnallisista keskusteluista, vaan nauttii syvällisemmästä kanssakäymisestä. Työntekijänä hän on sinnikäs; jos hän jotain aloittaa, niin vie sen varmasti myös loppuun asti. Lupauksista kiinni pitäminen on hakijallemme ehdottoman tärkeää.

Hakijamme on erityisesti kiinnostunut huoltovarmuudesta ja kokonaisturvallisuudesta. Hän ajattelee, että määrittelyjoukkona voisi olla energia-, vesi-, jäte- ja elintarvikehuolto, kuitenkin joustavasti. Ideaalisti hän haluaisi työskennellä kriittisen infrastruktuurin ennakoinnin parissa. Tärkeitä arvoja hakijallemme ovat ekologisuus, haaskaamattomuus, kestävä kehitys ja varautuminen. Hän on tehnyt uransa aikana töitä hyvinkin epätyypillisissä työsuhteissa, joten hän ei niinkään painota täysiaikaista kahdeksasta neljään työtä, vaan toivoisi yhteydenottoja matalalla kynnyksellä. Työn nimikkeelläkään ei niinkään ole merkitystä, vaan hän etsii nyt ensisijaisesti harjoittelumahdollisuuksia, jotka tukisivat hänen urakehitystään.

Jos kiinnostuit, olethan meihin yhteydessä pikimmiten, sillä tämänkaltaiset osaajat työllistyvät usein nopeasti!

 

Lisätietoja antaa:

Patricia Aschan arkisin klo. 9-16

Puh. 040 727 2332

S-posti: patricia.aschan@seasons.fi

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Ota yhteyttä